Monday, March 06, 2006

 

Tytöt ja pojat

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo




On tässä tullut vuosien varrella opettajan ja lastenhoitajan työssä ja muutenkin tehdyksi havaintoja siitä että tytöt ja pojat ovat erilaisia. Meillä on kotona lelukaappi, minkä sisällöstä vierailevat lapset iskevät poikkeuksetta kiinni tiettyihin tavaroihin. Yksikään poika ei ole leikkinyt nukkekodin tavaroilla, eikä yksikään tyttö ole poiminut käteensä pyssyjä eikä sellaista tutkalla varustettua tankintapaista pötikkää, joka sai yhtenä vuonna kolmen 5-vuotiaan poikaystäväni posket hehkumaan innosta. Jokainen pikkukaveri aukaisi viritelmän nopeasti ja erehtymättömästi. Minä en käsitä miten se aukeaa. Onneksi eivät olleet yhtä aikaa kyläilemässä. Muuten olisi tullut kiista siitä kuka lelulla leikkii. Siinä olisivat höyhenet pöllynneet.

Kuvassa oleva korulippaani on aina aiheuttanut ihastuksen tai riemun kiljahduksia pikkuväessä. Tytöt peilailevat korujen kanssa. Pojat näkevät korut merirosvojen aarteena. OIkein itsekin innostun heidän seurassaan. Sekä tyttöjen että poikien.

Näytin tätä kuvaa ennen postaamista yhdelle miespuoliselle blogikaverille. Hänelle tuli mieleen Sherlock Holmesin arkistokaappi, 1800-luku, arvokkaat herrasväen edustajat, kabinetit sun muut. Kolmiosainen harmaa puku, kellonvitjat, monokkeli. Kiehtovaa. (Hän ei maininnut nallea ollenkaan. Heh heh. Mahtoiko huomatakaan?)

Eräs pieni ystäväni Ville on lähes koko ikänsä (1 - 5 -vuotiaana) ollut hulluna autoihin. En ole 5 - vuotiaalla nähnyt sellaista leluautojen määrää. Silti silmät syttyvät aina kun näkee uuden. Pikkuveljeni sen sijaan ei leikkinyt koskaan autoilla, vaikka tekniikka ja mekaniikka hänet lumosivat pienestä pitäen. Muutaman vuoden ikäisenä hän kiipesi tuolille ja kurkotti hyllystä ison tietosanakirjan pieniin käsiinsä. Ei hän osannut vielä lukea, mutta oli merkannut itselleen kohdan jossa oli WC-pöntön halkileikkaus. Isän piti aina viedä häntä kävelylle naapuritalojen hissejä tutkimaan, kun muut isät työntelivät jälkikasvuaan rattaissa hiekkalaatikoille. Yksilöt ovat erilaisia.

Näin minä yhden kerran veljeni kädessä muovisen leikkiauton, hänen istuessaan hiekkalaatikossa. Oikein hämmästyin, mutta sitten hän nosti auton silmiensä tasalle, painoi kuviteltua kameran nappia ja sanoi "klik". Hän meni opiskelemaan teknilliseen korkeakouluun ja luki elektroniikkainsinööriksi. Insinööri oli hänelle antamamme lempinimi jo silloin kun hän oli pikkuinen.

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Comments:
Sanooko tuo nalle "ääää", kun sitä kallistaa ja nostaa jälleen pystyyn? Nalle nimittäin näyttää aivan samanlaiselta kuin äitini nalle, joka juttelee tuolla tavoin.

Sinun nallesi tosin näyttää väriltään aika paljon kirkkaammalta kuin äitini nalle, jolla minä ja sisareni olemme leikkineet äidin jälkeen...
 
Hei Onna

Hih, nalle sanoo äää jos painan sitä navan kohdalta. Siskollani oli - ja on varmaan vieläkin - about samankokoinen nalle, mutta vaaleampi väriltään. Ehkä se on nyt hänen tyttärellään. Minulla oli myös tuota isompi vaalea nalle, jolta irtosi jalka. Äitini yritti viedä sen roskikseen, mikä ryökäle. Olen vieläkin vihainen. Hih, eilen kävi ilmi että miehelläni oli lapsena omasta nallestaan tallella pelkkä jalka! No ei se ihme että täydennämme toisiamme. (Hah hah)

Kiitos kommentistasi. On kiva ajatella nalleja.
 
Minun pitäisikin viedä monokkelini optikolle; vahvuudet on muuttuneet.

Mutta tarina... Äh, panan omaani.
 
Monokkeli optikolle... Hah hah haa! Siitäpä tarina syntyy.
 
Petja, luin kirjaamasi tarinan johon liittyi Winchester-kivääri. Pahus että oli loistava juttu!
 
Nyt en ymmärrä? Mitä outoa on viedä monokkeli optikolle?
Jos silmien vahvuudet muuttuvat, niin totta kai lasit viedään silloin optikolle huollettaviksi?

Ja Winchester tarina oli juuri se, mikä tuli tuosta sinun postauksestasi mieleen.
 
Tasa-arvoisena äitinä kasvatin kumpaakin sukupuolta ihan samoin (!)(Itseironiaa...). Kukaan meidän perheessä ei ole erityisen kiinnostunut autoista, mutta niinpä vaan jo yksivuotiaana poikani halusi vain ja ainoastaan pikkuautoja mukaan joka paikkaan. Tyttäreni tosin ei ole nukeilla leikkinyt koskaan, joten edes se stereotypia tuli rikottua...
Sukupuolten väliset erot ovat kai tosiasia; niistä vaan ei pidä muodostaa dogmeja!
 
Kiitti hyvistä kommenteista. Onneksi tulin vielä näin kauas takaperin lukemaan.
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?