Friday, February 24, 2006

 

Parisuhdeviestintää

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Tämä on vitsi. Jotenkin silti todentuntuinen. Eikö ihmisten
välinen viestintä joskus olekin juuri tällaista? Nainen ei
sano, mies ei kysy. Tai päinvastoin. Ihminen olettaa kaiken-
laista, mutta ei kysy.

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

MARTTA JA FRED

Olipa kerran kaveri jonka nimi oli sanotaan nyt vaikka Fred.
Ja hän tapaili Martta-nimistä tyttöä.. Hän pyysi Martan
kanssaan elokuviin ja heillä oli hyvin hauskaa. Parin päivän
päästä hän pyysi Martan ulos syömään, Martta suostui ja taas
heillä oli tosi kivaa.

He jatkoivat toistensa tapaamista säännöllisesti, ja jonkin
ajan kuluttua he eivät enää tapailleet muita kuin toisiaan.
Ja sitten, eräänä iltana kun he olivat ajamassa kotiin,
Martan mieleen juolahti eräs ajatus, ja sen enempää
ajattelematta hän sanoi sen ääneen: "oletko tullut
ajatelleeksi että juuri tänään on kulunut tasan kuusi
kuukautta siitä kun aloimme tavata toisiamme?"

Autossa on hiljaista. Martan mielestä se on hyvin kovaäänistä
hiljaisuutta.

Hän ajattelee: Vaivaakohan häntä se mitä sanoin..? Ehkä
suhteemme on hänen mielestään rajoittanut hänen elämäänsä,
ehkä hän ajattelee että yritän pakottaa häntä sitoutumaan
johonkin jota hän ei tahdo..tai ei ole valmis..

Ja Fred ajattelee: voi juku, kuusi kuukautta.

Ja Martta ajattelee: mutta hei, enhän minäkään ole varma
haluanko tällaista suhdetta. Joskus toivon että minulla olisi
vähän enemmän tilaa, niin että olisi aikaa ajatella haluanko
todellakin suhteemme kehittyvän siihen suuntaan että meistä
tulee koko ajan läheisempiä..tarkoitan, mihin me oikein
ollaan menossa? Aiotaanko me vaan jatkaa toistemme tapaamista
tällä tasolla ? Suunnistammeko kohti avioliittoa? Lapsia?
Koko elämä yhdessä? Olenko valmis senlaatuiseen sitoutumiseen?
Tunnenko minä edes tätä tyyppiä?

Ja Fred ajattelee: kuusi kuukautta, hmm se tarkoittaa siis
joo helmikuussa alettiin tapaileen eli heti sen jälkeen kun
auto tuli korjaamosta joo eli se tarkoittaa sitä ..voi pahus,
öljyt pitää taas vaihtaa!

Ja Martta jattelee: voi ei, nyt hän on ärtynyt, sen näkee
naamasta.

Ehkä minä tulkitsen häntä ihan väärin..ehkä hän haluaakin
enemmän suhteeltamme, enemmän läheisyyttä, enemmän
sitoutumista..ehkä hän on vaistonnut jo ennen minua, että
minulla on omat epäilykseni asiasta.. Niin, sitä sen täytyy
olla, siksi hän ei halua puhua omista tunteistaan.
Hän pelkää tulevansa hylätyksi..

Ja Fred ajattelee: pitää tutkituttaa voimassiirto vielä
uudestaan, v..tun väliäkö sillä on mitä ne mulkut sanoo, ohjaus
ei vieläkään ole kunnossa. Ja tällä kertaa on parempi olla
syyttämättä kylmää ilmaa, mitä v...tun kylmää ilmaa, siellä on
lämpöasteita, ja tää kosla kulkee kuin jäteauto ja mä maksoin
niille roistoille pari tonnia...

Ja Martta ajattelee: no nyt hän on vihainen. Enkä voi syyttää
häntä siitä. Minäkin olisin. Tunnen itseni niin syylliseksi,
kun pakotan hänet käymään tämän kaiken läpi. Mutta en voi sille
mitään, en ole varma tunteistani..

Ja Fred ajattelee: luultavasti ne sanoo että siinä on vain
puolen vuoden takuu..valopäät..

Ja Martta ajattelee: Ehkä olen liikaa idealisti, odotan
ritaria valkoisella hevosella, kun istun tässä tosi kivan
tyypin vieressä, jonkun jonka kanssa viihdyn, josta välitän,
joka välittää minusta..Ja joka on tuskissaan minun
itsekeskeisten koulutytön unelmieni takia..

Ja Fred ajattelee: Takuu? He haluavat takuun? Minä annan
heille takuut perkele ja työnnän ne sinne mihin aurinko ei
paista ikinä.

"Fred?", Martta samoo

"Mitä?", Fred sanoo säikähtäneenä.

"Ole kiltti äläkä kiduta itseäsi tällä tavalla",Martta sanoo
ja kyyneleet täyttävät hänen silmänsä, "ehkä minun ei olisi
koskaan pitänyt..voi luoja, tunnen itseni niin..."

"Mitä? ", Fred kysyy

"Minä olen ihan hullu",Martta nyyhkyttää," tarkoitan, tiedän
ettei ole mitään ritareita. Minä tosiaan tiedän sen. Ei ole
ritaria eikä hevosta."

"Ei ole hevosta..?", Fred sanoo

"Sinun mielestäsi olen ihan hullu, vai kuinka", Martta sanoo

"No et", sanoo Fred iloisena siitä että vihdoinkin voi
vastata kysymykseen jonka ymmärtää.

"Se on vaan.. siis..tarkoitan että minä tarvitsen lisää
aikaa", Martta sanoo

(seuraa 15 sekunnin tauko, jonka aikana Fred, ajatellen niin
nopeasti kuin osaa, yrittää miettiä turvallista vastausta.
Vihdoin hän päätyy omasta mielestään sopivaan vastaukseen.)
"Niin", hän sanoo

Martta, syvästi liikuttuneena koskettaa hänen kättään.
"Voi Fred, oletko todellakin sitä mieltä?"

"Mitä mieltä?" Fred kysyy

"Sitä mieltä ajasta", Martta sanoo

"Ai siitä, joo", Fred sanoo.

Martta kääntää katseensa kohti Frediä ja tuijottaa syvälle
hänen silmiinsä, ja Fred tuntee olonsa epämukavaksi kun ei
tiedä mitä Martta sanoo seuraavaksi varsinkin jos se koskee
hevosia...

Vihdoin Martta puhuu. "Kiitos Fred", hän sanoo.

"Kiitos itsellesi", Fred vastaa.

Sitten hän vie Martan kotiin. Martta makaa sängyllään,
kidutettu sielu ja nyyhkyttää aamunkoittoon asti. Fred
puolestaan menee kotiin, pistää pari nakkia mikroon, avaa
oluttölkin ja television ja riemastuu huomatessaan
lätkämatsin vielä jatkuvan. Joku pieni ääni takaraivossa
vihjailee hänelle, että autossa tapahtui jotain enemmänkin,
mutta hän on melko varma ettei pystyisi sitä ymmärtämään
joten parempi olla ajattelematta sitä.

Seuraavana päivänä Martta soittaa läheisimmälle ystävälleen,
tai ehkä kahdellekin ja he puhuvat tilanteesta vaivaiset kuusi
tuntia. Kaikki tuskalliset yksityiskohdat, analysoidaan mitä
minä sanoin ja mitä hän sanoi ja kaikki ilmeet, eleet,
piilomerkitykset yhä uudestaan ja uudestaan. Tätä jatketaan
päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukausia..Eikä
lopputulos koskaan kuitenkaan selviä. Toisaalta he eivät
myöskään kyllästy aiheeseen..

Fred puolestaan, kun on pelaamassa futista kaverinsa kanssa
joka myös tuntee Martan, pysähtyy kerran kesken pelin ja
kysyy: Bill, tiedätkö onko Martalla joskus ollut hevonen..?

Comments:
Ei kuulosta ollenkaan uskottavalta millaiseksi olet kuvannut miehen tunne-elämän, mutta enhän voi tietää muista kuin itsestäni.

Kyllä mies osaa myös puhua, jos niikseen tulee.
 
Hauska tarina. Tosin äärimmäisen pitkä ja vaikeaselkoinen. :)
 
Olihan se vähän kärjistetty tarina, mutta en yhtään epäile, että tuollaisia ihmisiä on olemassa. Tunnen sekä naisia että miehiä, jotka sopivat tuohon kuvaan. Itseäni en kyllä tunnista, olen sen verran suulasta sorttia =)
 
Hulvaton ! =D
 
Jm, hups, anteeksi... en huomannut sanoa että tuo on sähköposteissa kulkeva meilivitsi jota ihmiset lähettelevät toisilleen. En ole kirjoittanut sitä itse, enkä ole tuota mieltä miehistä, enkä yleensäkään yleistele ylettömästi. Ehkä voimme olettaa että bloggarit ovat harvinaisen fiksua väkeä koska osaavat kirjoittaa ja näin muodoin ilmaista ajatuksiaan. Ehkäpä blogeista ei löydy Fredejä!

Juttu on äärettömän karrikoitu. Silti siinä on totuudellisia piirteitä pohjalla. Aion jatkaa juttua viestinnästä ja parisuhteista enemmänkin toisessa blogissani (Kops).

(Ihme että jaksoitte lukea. Se ON tosi pitkä kuten Osku sanoi. Kopsasin sen itse tuohon vain meileistäni. En ryhtynyt tarkemmin lukemaan, koska olen lukenut sen jo aiemmin.)
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?