Wednesday, February 22, 2006

 

Lakkoja

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Eipä ole suomen kielikään helppoa. Menin kerran yhteen opetuspaikkaani. Sinne saapuessani yhtä käytävää pitkin kävellessäni kuljin kahden ihmisen ohi, joiden puheesta erotin sanan "lakkoja". Oletin heidän puhuvan VR:n junalakosta koska sellainen oli juuri meneillään.

No sitten kuulinkin lisää "pitää tilata lakkoja". Ei siis ollutkaan kyseessä "lakko", vaan "lakka" eli "suomuurain" eli "hilla", englanniksi cloudberry eli pilvimarja, pilvimäisen muodon vuoksi epäilemättä. Ahaa! Selkis. Kunhan saa irtosanaan lauseyhteyden, se selviää oitis. Hyvä tunne oivaltaa asia.

Niin paitsi että tuo opetuspaikkani oli kosmetologikoulu, ja käytävällä ohittamani naiset puhuivat kynsilakkojen tilaamisesta! Kun lakkaa satamasta, pitää mennä hakemaan lakkaa satamasta.

Lauseyhteys ei aina riitä. Joskus pitää saada isompi asiayhteys.

Strikes, cloudberries, nail polishes. Tuota juttua ei voi kääntää englanniksi.

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Comments:
Kerron tässä kielenopiskeluun liittyvän jutun, joka saattaa rohkaista muitakin, jotka ovat pitäneet itseään toivottominan kielen suhteen.

Istun Milanossa ihanassa enotecassa paossa perhettä, jonka olen saanut hotellille. Vapaaksi pääsin laukun oston varjolla - laukkukin tuli hankittua mutta ostopaikka perustui enotecan sijaintiin...

Olen suomalaiseen tapaan syönyt, eikä kielitaitoni vielä riitä torjumaan naposteltavia, jotka tarjoilija tuo viinilasillisen kanssa. Viini on aivan ihanaa, en vain osaa vielä pyytää sitäkään isommassa lasissa ja niin pöydälleni kertyy lautanen lautasen päälle kun minä nautiskelen lapsivapaasta ajastani ihmisiä tarkkaillen ja viiniä kitaten. Osaan vain tavalliset fraasit, joilla tilataan ruokaa jne. enkä suomalaiseen tapaan uskalla puhua kun en ole varma kieliopista. Alan kuitenkin ymmärtää mitä minulle puhutaan.

Viereiseen pöytään saapuu kaksi miestä ja yksi nainen. Alan kuunnella heidän juttujaan ja huomaamattani rupean nauramaan ääneen. Nainen kysyy minulta englanniksi, osaanko italiaa? Minä sanon, että en, mutta kuvittelin että he ovat pariskunta ja toinen mies on heidän ystävänsä, jolle he ovat järjestäneet treffit. Mies ei innostunut naisesta. Nyt pariskunta toruu miestä siitä, että tälle ei kelpaa kukaan nainen, hänen vaatimuksensa ovat kohtuuttomat eikä hän ikinä löydä naista itselleen - ehkäpä hän ei haluakaan löytää, vaan pysyä äitinsä helmoissa koko loppuelämäsä?

Nainen on kauhean hämmästyneen näköinen. - "Juuri niinhän tässä puhuttiin! Täsmälleen!!! Etkä siis omasta mielestäsi osaa italiaa?!?"

Tajusin, että ymmärrämme valtavan paljon ihmisten puheista, eleistä, luemme tilanteista merkityksiä ihan ilman kieltäkin. Jos osaa sanan sieltä, sanan tuolta eikä toljota yksityiskohtiin näkee metsän puilta. Tässä tapauksessa ymmärtää jutun pääkohdat.

Tuon kokemuksen jälkeen tartuin pelotta italialaisiin elokuviin, lehtiin enkä enää edes toivonut, että ne puhuisivat hitaammin. Olin jotenkin niin otettu siitä, että "ymmärsin italiaa" että turha pelkoni siitä, etten ikinä opi sitä katosi samantien. Se oli minulle aivan uusi ajatus: saattaisin ihan todella oppia tätä. Itsetuntoni kohosi pilviin! Aloitin heti matkan jälkeen opiskelun.

Seuraavalla reissulla miesystäväni oli aivan hepnaadilla lyöty (slåg på hepnad)kun osasin hoitaa matkaliput, syömiset, juomiset ja ostamiset ihan italiaksi - hän kun oli pedanttina ja perfektionistina vältellyt Italiaa juuri siksi, ettei osannut kieltä. Nyt hänkin osaa jo aika paljon!

Väliäkö sillä, ymmärränkö ihan täsmälleen, jos sillä ei ole väliä. Ja silloin kun pitää ymmärtää sanatarkasti tai ilmaista itseään niin, on turvauduttava apuvälineisiin: opiskeluun tai kielitaitoisempaan läheiseen.
 
Benissimo! Brava! Molto bene!

Sovit samalla positiivisen elämänkatsomuksen mannekiiniksi. Kun uskoo kykyihinsä, ottaa tavoitteen, heittää turhat selittelyt ja marinat hiiteen niin on jo hoitanut asiat italiaksi siinä kun muut vasta jankkaavat että "emmää, ei meikäläinen osaa kieliä, oppiiko sitä enää maikäläinen...?"

Äh, silti pakko tähän päälle kertoa yhdestä ystävästäni joka aikanaan valtavalla itsevarmuudella "hoiti asiat" englanniksi ja ruotsiksi, ja minä kuuntelin vieressä korvat punaisina hänen töpeksintäänsä, ja pyytelin anteeksi ihmisiltä jotka jäivät järkyttyneinä ihmettelemään suomalaisen kamalia käytöstapoja. Siinä tuli kyllä vääränlainen persoonallisuus kaupan päälle.

Sitten on niitä ihmisiä jotka osaavat lähes täydellisesti mutta eivät kehtaa puhua.
 
Tiedänpähän erään miehen, joka on niin taitava, että puhuu ruotsia englanniksi...
 
Hyvä esimerkki siitä, miten jännitys tai pelko vaikuttaa kielenoppimiseen on se, että ymmärrän ihan hyvin ihmisten juttuja kun ne puhuvat naapuripöydässä, eikä ole mitään vastuuta keskustelusta.

Tämän muuten tyttären italialaiset opiskelukaveritkin tajusivat kauhuissaan viimeksi, kun puutuin suomeksi keskusteluun! Oikein saattoi nähdä miten nuorten päässä pyöri pikakelauksella nauha takaisinpäin, "Apua, mitä mä olen puhunut P:n äidin kuullen?"

Vaan auta armias kun joku puhuu sinulle ja alat jännitäämään, että ymmärrätköhän oikein ja mitä vastaat. Aivan yksinkertaiset ja alkeelliset asiat, joita on tankattu satoja kertoja ovat kadonneet päästä.

Jälkeenpäin tietää kyllä ihan hyvin, mitä toinen sanoi ja miten siihen OLISI PITÄNYT vastata. Siksi kannattaakin pysyä pelottomassa ja rentouttavassa viinissä opiskellessaan italiaa Italiassa ;-)
 
Hahmo, mitenkähän tuo ruotsin puhuminen englanniksi käytännössä tapahtuu? Onko ruotsin ääntäminen ja englannin sanat vai mitä ihmettä? Kyllähän monet puhuvat englantia suomeksi. Paljon on kuultu ja nähty.

Tiina, tosi kuin vesi kaikki mitä sanot.
Ja viinikin auttaa kun ei liikaa juo. In vino veritas, totesivat jo muinaiset roomalaiset.
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?