Tuesday, February 28, 2006

 

Piirroksen syntyhistoria

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo



Piirsin oheiset possut joskus vuonna 1993 tai aikaisemmin. Mainitun vuoden jälkeen siirryin pelkästään työelämän aikuiskouluttajaksi enkä enää opettanut ammatillisissa oppilaitoksessa. Possujen takana on pieni tarina jota muistelen sympatialla. Se liittyy yhden aikakauden loppuun koska kouluopetus oli erilaista kuin opetustyöni sen jälkeen.

Miehelläni ja minulla alkoi loma kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Opettajan hommassa minulle tapahtui yleensä niin että kun olin viimeiseen asti voimani pinnistänyt, loppukokeet pitänyt ja arvioinut sekä antanut opiskelijoille todistusten arvosanat ja hyvästellyt aina muutamat vuosikurssit, jouduin vastareaktioksi muutaman päivän burn out tilaan keräämään voimia.

Mieheni nousi innoissaan aamukuudelta aloittelemaan keittiöremonttia, ja olisi siinä huumassa halunnut että minäkin tulisin jo mukaan, enkä enää kello 7 makaisi sängyssä tuhlaamassa hyvää lomapäivää. Joku remonttiin liittyvä rima kädessään hän tuli herättelemään. Tökki leikillään kylkeen ja sanoi kuolemattoman sanan: RÖH!

Tuo nimenomainen piirros on siis valokuvan ja dokumentin sukua. Pistettyäni kuvan jokin aikaa sitten Kops-blogiini, sain Kiltin tytön blogin pitäjältä possuilleni nimekkeet Tökkijäpossu ja Nukkujapossu, ja parilta muulta kommentoijalta heidän näkemyksensä kun he katselivat kuvaa. Piirrokseni sai siinä uusia ulottuvuuksia. Ajattelin nyt vielä kertoa miten piirros syntyi.

Monday, February 27, 2006

 

Päivälliskeskustelu

Ikkunaiines pisti ilmoille postauksen jossa meeminä kirjoitellaan siitä kenet kuusi historian henkilöä haluaisimme päivällisseuraksi. Iines esitti oman kiinnostavan listansa ja kertoi mitä Freudilta, Oscar Wildelta ja muilta kyselisi. Kiehtovaa luettavaa ja pohdiskeltavaa. Ehkäpä vielä teen itselleni oman listan.

Ikkunaiineksen pärettä lukiessani tein yhden havainnon itsestäni, nimittäin sen että eka reaktioni ei välttämättä olisi pelkästään haastatella heppuja, vaan kertoa heille nykymaailman tilasta, ilmiöistä ja ilmapiiristä. Kiiruhtaisin heti kertomaan Oscar Wildelle että nykyään hänen ei tarvitsisi joutua vankilaan homoudestaan. Päinvastoin hän saisi julkisesti ilmoittaa olevansa gay. (Kävin juuri Rajallani blogissa katsomassa videolta Jari Sillanpään TV-haastattelun.) Freudille tiedottaisin siitä miten psykiatria on kehittynyt, ja hyötynyt runsaasti hänen viitoittamasta tiestään, mutta luopunut monista teorioista, jotka eivät osoittautuneetkaan hedelmällisiksi. Mitä sanoisin Jeesukselle? En kai saisi sanotuksi mitään. Tuskin saisin syödyksikään mitään. Olisin vain haltioissani. Haluaisin kertoa millainen innoitus hän on ollut jälkipolville, mutta eiväthän siihen sanat riitä.

 

Sanoissa on voimaa

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Sanoissa on voimaa. Ajattelutapa ratkaisee.

Suomen ennennäkemättömän voittoisan pelaamisen loppupuolella Ruotsi pääsi hyvin niukasti kirimään voiton puolelle. Heillä on syytä olla tyytyväisiä kun yhden kerran pääsivät juuri ja juuri SUOMEN edelle. Nauttikoon nyt kun on tilaisuus. Ei tätä toista kertaa tapahdu! Suomi pelasi legendaarisesti.

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

 

Selviytymistarinoita

Selviytymistarinoita esimerkiksi koulukiusaamisesta, voi lukea Positiivareitten kotisivuilta.

http://www.positiivarit.fi/aarteisto/onnistumisten%5Ftarinoita/

Katso myös sivulinkkini; Positiivarit.

Sunday, February 26, 2006

 

Kuvanvapaus

Sananvapauskeskusteluun lisää sanoo sanansa Anita Konkan sanat. Tuleepa mietittävää kun pohdittavaksi heitetään kuvanvapaus, piilotajunta, mystiikka, salailu - se miten alitajunta käsittelee kuvia ja symboleja. Niin ihmistä johdatellaan ja petetään silloinkin kun järki, sivistys ja oppineisuus hallitsevat pintaa. Joskus jopa tarkoituksella, kuten piilomainonnassa ja propagandassa. Tulipa taas lisää ajattelemista.

 

What’s that noise?

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
I post in English on Sundays. / Postaan sunnuntaisin englanniksi.
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo



We visited some friends and admired their paintings.

Yeah, And then there was this painting ... er ... how can I explain it? One could switch a light on, so the picture was lit. Moreover, one could turn the sound on. We could actually listen to the waterfalls ... er ... fall. Maybe there were birds singing. Fortunately the picture didn’t move. I honestly think that would have bee more than I could bear.

What great silence when we turned the painting off.!

Reminds me of an old joke. There’s this man who keeps hitting himself over the head with a hammer. People ask him why. He says: ‘cause it feels so good when I stop.”

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Saturday, February 25, 2006

 

Virittäytyminen

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Opetan tänään italiaa iltapäivällä. Koska en käytä italiaa joka päivä, aloitin virittäytymisen jo eilen pitämällä satelliitti-TV:n Raiunokanavaa sopivasti äänessä sekä kuuntelemalla NEK:iä ipodista kävelylenkillä. Luonnollisesti käyn läpi opetusmateriaalin ja suunnittelen tunnin ohjelman ennen kuin menen opettamaan.

Opiskelijani eivät useinkaan älyä virittäytyä kielitunneille. Minun on pitänyt opettaa heitä siihen. Kun kielikoulutan työpaikoilla, kurssilaisilla ei kiireisenä aikana oikein aina ole mahdollisuutta muuta kuin tupsahtaa suoraan tunnille sorvin äärestä. Usein kuitenkin lienee viitsimättömyydestä kiinni että ei valmistauduta sen enempää kuin että edellisenä iltana häthätää kyhätään kotitehtäväpaperiin jotain.

Valmistautumaton oppilas saattaa änkyttää, sönköttää ja tönköttää suurimman osan tunnista ja päästä vauhtiin vasta istunnon loppupuolella. Sanomattakin on selvää että hänen opiskelunsa on tehotonta ja muutkin joutuvat kärsimään. Ero on valtava kun sama ihminen saapuu paikalle valmistautuneena, vireänä ja opinhaluisena.

Kävin salsatanssin alkeet parhaan kykyni mukaan muutama vuosi sitten. Saavuin ajoissa paikalle, harjoittelin otsa hiessä suurella ilolla ja harrastuksella, pidin itselleni treenejä pitkin viikkoa ja saavuin aina seuraavalle tunnille valmistautuneena. Ei yhtään ainoaa poissaoloa koko kesänä ja syksynä jonka kurssia kesti. Opettaja, johon muuten olin tyytyväinen, aloitti tunnit aina myöhässä. Osa kurssilaisia saapui aina myöhässä. Kanssakurssilaiset eivät näyttäneet liikkuvan täydellä ponnistuksella tai harjoitelleen lainkaan tuntien ulkopuolella. Kyllä meillä aina hauskaa oli, ja opimme paljon, mutta... Sekin olisi voinut olla niin MIELETTÖMÄN paljon tehokkaampaa!

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Friday, February 24, 2006

 

Kalluppi

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Tiedättehän miten ilmaisjakelulehdissä kysellään kadulla ohikulkijoilta gallupissa mielipiteitä yhteen jos toiseen kysymykseen? Mitä teet viikonloppuna? Katseletko kisoja? Aamulehden lukijat tuntevat Moro-liitteen. Minä olen juuri päässyt siihen tutustumaan.

Vieressä on auki sivun 2 Kalluppi: Syäks sää viä roileria?
Neljä haastateltua näyttää vastanneen suomeksi.

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

 

Parisuhdeviestintää

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Tämä on vitsi. Jotenkin silti todentuntuinen. Eikö ihmisten
välinen viestintä joskus olekin juuri tällaista? Nainen ei
sano, mies ei kysy. Tai päinvastoin. Ihminen olettaa kaiken-
laista, mutta ei kysy.

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

MARTTA JA FRED

Olipa kerran kaveri jonka nimi oli sanotaan nyt vaikka Fred.
Ja hän tapaili Martta-nimistä tyttöä.. Hän pyysi Martan
kanssaan elokuviin ja heillä oli hyvin hauskaa. Parin päivän
päästä hän pyysi Martan ulos syömään, Martta suostui ja taas
heillä oli tosi kivaa.

He jatkoivat toistensa tapaamista säännöllisesti, ja jonkin
ajan kuluttua he eivät enää tapailleet muita kuin toisiaan.
Ja sitten, eräänä iltana kun he olivat ajamassa kotiin,
Martan mieleen juolahti eräs ajatus, ja sen enempää
ajattelematta hän sanoi sen ääneen: "oletko tullut
ajatelleeksi että juuri tänään on kulunut tasan kuusi
kuukautta siitä kun aloimme tavata toisiamme?"

Autossa on hiljaista. Martan mielestä se on hyvin kovaäänistä
hiljaisuutta.

Hän ajattelee: Vaivaakohan häntä se mitä sanoin..? Ehkä
suhteemme on hänen mielestään rajoittanut hänen elämäänsä,
ehkä hän ajattelee että yritän pakottaa häntä sitoutumaan
johonkin jota hän ei tahdo..tai ei ole valmis..

Ja Fred ajattelee: voi juku, kuusi kuukautta.

Ja Martta ajattelee: mutta hei, enhän minäkään ole varma
haluanko tällaista suhdetta. Joskus toivon että minulla olisi
vähän enemmän tilaa, niin että olisi aikaa ajatella haluanko
todellakin suhteemme kehittyvän siihen suuntaan että meistä
tulee koko ajan läheisempiä..tarkoitan, mihin me oikein
ollaan menossa? Aiotaanko me vaan jatkaa toistemme tapaamista
tällä tasolla ? Suunnistammeko kohti avioliittoa? Lapsia?
Koko elämä yhdessä? Olenko valmis senlaatuiseen sitoutumiseen?
Tunnenko minä edes tätä tyyppiä?

Ja Fred ajattelee: kuusi kuukautta, hmm se tarkoittaa siis
joo helmikuussa alettiin tapaileen eli heti sen jälkeen kun
auto tuli korjaamosta joo eli se tarkoittaa sitä ..voi pahus,
öljyt pitää taas vaihtaa!

Ja Martta jattelee: voi ei, nyt hän on ärtynyt, sen näkee
naamasta.

Ehkä minä tulkitsen häntä ihan väärin..ehkä hän haluaakin
enemmän suhteeltamme, enemmän läheisyyttä, enemmän
sitoutumista..ehkä hän on vaistonnut jo ennen minua, että
minulla on omat epäilykseni asiasta.. Niin, sitä sen täytyy
olla, siksi hän ei halua puhua omista tunteistaan.
Hän pelkää tulevansa hylätyksi..

Ja Fred ajattelee: pitää tutkituttaa voimassiirto vielä
uudestaan, v..tun väliäkö sillä on mitä ne mulkut sanoo, ohjaus
ei vieläkään ole kunnossa. Ja tällä kertaa on parempi olla
syyttämättä kylmää ilmaa, mitä v...tun kylmää ilmaa, siellä on
lämpöasteita, ja tää kosla kulkee kuin jäteauto ja mä maksoin
niille roistoille pari tonnia...

Ja Martta ajattelee: no nyt hän on vihainen. Enkä voi syyttää
häntä siitä. Minäkin olisin. Tunnen itseni niin syylliseksi,
kun pakotan hänet käymään tämän kaiken läpi. Mutta en voi sille
mitään, en ole varma tunteistani..

Ja Fred ajattelee: luultavasti ne sanoo että siinä on vain
puolen vuoden takuu..valopäät..

Ja Martta ajattelee: Ehkä olen liikaa idealisti, odotan
ritaria valkoisella hevosella, kun istun tässä tosi kivan
tyypin vieressä, jonkun jonka kanssa viihdyn, josta välitän,
joka välittää minusta..Ja joka on tuskissaan minun
itsekeskeisten koulutytön unelmieni takia..

Ja Fred ajattelee: Takuu? He haluavat takuun? Minä annan
heille takuut perkele ja työnnän ne sinne mihin aurinko ei
paista ikinä.

"Fred?", Martta samoo

"Mitä?", Fred sanoo säikähtäneenä.

"Ole kiltti äläkä kiduta itseäsi tällä tavalla",Martta sanoo
ja kyyneleet täyttävät hänen silmänsä, "ehkä minun ei olisi
koskaan pitänyt..voi luoja, tunnen itseni niin..."

"Mitä? ", Fred kysyy

"Minä olen ihan hullu",Martta nyyhkyttää," tarkoitan, tiedän
ettei ole mitään ritareita. Minä tosiaan tiedän sen. Ei ole
ritaria eikä hevosta."

"Ei ole hevosta..?", Fred sanoo

"Sinun mielestäsi olen ihan hullu, vai kuinka", Martta sanoo

"No et", sanoo Fred iloisena siitä että vihdoinkin voi
vastata kysymykseen jonka ymmärtää.

"Se on vaan.. siis..tarkoitan että minä tarvitsen lisää
aikaa", Martta sanoo

(seuraa 15 sekunnin tauko, jonka aikana Fred, ajatellen niin
nopeasti kuin osaa, yrittää miettiä turvallista vastausta.
Vihdoin hän päätyy omasta mielestään sopivaan vastaukseen.)
"Niin", hän sanoo

Martta, syvästi liikuttuneena koskettaa hänen kättään.
"Voi Fred, oletko todellakin sitä mieltä?"

"Mitä mieltä?" Fred kysyy

"Sitä mieltä ajasta", Martta sanoo

"Ai siitä, joo", Fred sanoo.

Martta kääntää katseensa kohti Frediä ja tuijottaa syvälle
hänen silmiinsä, ja Fred tuntee olonsa epämukavaksi kun ei
tiedä mitä Martta sanoo seuraavaksi varsinkin jos se koskee
hevosia...

Vihdoin Martta puhuu. "Kiitos Fred", hän sanoo.

"Kiitos itsellesi", Fred vastaa.

Sitten hän vie Martan kotiin. Martta makaa sängyllään,
kidutettu sielu ja nyyhkyttää aamunkoittoon asti. Fred
puolestaan menee kotiin, pistää pari nakkia mikroon, avaa
oluttölkin ja television ja riemastuu huomatessaan
lätkämatsin vielä jatkuvan. Joku pieni ääni takaraivossa
vihjailee hänelle, että autossa tapahtui jotain enemmänkin,
mutta hän on melko varma ettei pystyisi sitä ymmärtämään
joten parempi olla ajattelematta sitä.

Seuraavana päivänä Martta soittaa läheisimmälle ystävälleen,
tai ehkä kahdellekin ja he puhuvat tilanteesta vaivaiset kuusi
tuntia. Kaikki tuskalliset yksityiskohdat, analysoidaan mitä
minä sanoin ja mitä hän sanoi ja kaikki ilmeet, eleet,
piilomerkitykset yhä uudestaan ja uudestaan. Tätä jatketaan
päivästä päivään, viikosta viikkoon, kuukausia..Eikä
lopputulos koskaan kuitenkaan selviä. Toisaalta he eivät
myöskään kyllästy aiheeseen..

Fred puolestaan, kun on pelaamassa futista kaverinsa kanssa
joka myös tuntee Martan, pysähtyy kerran kesken pelin ja
kysyy: Bill, tiedätkö onko Martalla joskus ollut hevonen..?

Thursday, February 23, 2006

 

Kevät tulee

Kuusenkerkkä bloggari on ollut jo jonkin aikaa istutuspuuhissa. Innokkaimmat puutarhurit haaveilevat näinä päivinä kevään tulosta ja valmistautuvat. Eilen ihailin nautinnollisesti hankia ja auringonpaisteessa kimaltavia jääpuikkoja ja jäähelmiä, joista helmikuu on saanut nimensä, jos on uskominen italiankielisen Ruggi a Turku bloginpitäjän suomalaisten kuukausien nimiä käsittelevää postausta. Kevään ja kesän ajatteleminen virkistää myös, minkä totesin Kuusenkerkässä käyskennellessäni. Minä pidän ihan kaikista vuodenajoista.

Kevät tulee. Kohta kylvetetään ruohoa ja istutetaan taimenia.

Wednesday, February 22, 2006

 

Putoamisunet sun muut

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Unista juttua sekä hyviä kommentteja Kops blogissa pari päivää sitten.

En itse näe mitään kiinnostavia unia, mutta kuulen englannin keskustelutunneilla opiskelijoiltani heidän unistaan uskomattomia juttuja. Meillä oli kerran puhetta klassisista lentämis- ja putoamisunista. (Flying dreams, falling dreams) Kaikki totesivat sen unikirjoissakin esiintyvän faktan että ihminen ei unessa koskaan putoa loppuun vaan herää ennen maahan osumista (before the impact).

Kävikin yllättäen ilmi että muuan Jussi uneksi toistuvasti putoavansa katolta ja tuli maahan että jymähti! Lienevätkö teknikot eri maata kuin tavalliset ihmiset? Kyllä se Jussi jonkin sortin teknikko tai insinööri oli.

Jossain toisessa ryhmässä Päivi kertoi lukeneensa unikirjasta että ihminen ei näe omaa kättään unessa. Hänen sanojensa mukaan pitää olla joku "yli-ihminen" ennen kuin näkee kätensä. Muistan teini-ikäisenä nähneeni kauheaa unta siitä miten katsoin kättäni ja siinä oli kuusi sormea.

Onko muitakin jotka ovat unessa pudonneet katolta maahan asti tai nähneet kätensä?
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

 

Lakkoja

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Eipä ole suomen kielikään helppoa. Menin kerran yhteen opetuspaikkaani. Sinne saapuessani yhtä käytävää pitkin kävellessäni kuljin kahden ihmisen ohi, joiden puheesta erotin sanan "lakkoja". Oletin heidän puhuvan VR:n junalakosta koska sellainen oli juuri meneillään.

No sitten kuulinkin lisää "pitää tilata lakkoja". Ei siis ollutkaan kyseessä "lakko", vaan "lakka" eli "suomuurain" eli "hilla", englanniksi cloudberry eli pilvimarja, pilvimäisen muodon vuoksi epäilemättä. Ahaa! Selkis. Kunhan saa irtosanaan lauseyhteyden, se selviää oitis. Hyvä tunne oivaltaa asia.

Niin paitsi että tuo opetuspaikkani oli kosmetologikoulu, ja käytävällä ohittamani naiset puhuivat kynsilakkojen tilaamisesta! Kun lakkaa satamasta, pitää mennä hakemaan lakkaa satamasta.

Lauseyhteys ei aina riitä. Joskus pitää saada isompi asiayhteys.

Strikes, cloudberries, nail polishes. Tuota juttua ei voi kääntää englanniksi.

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Tuesday, February 21, 2006

 

Hurmaavia häkkyröitä

Lentävä juusto on postannut katsottavaa Rovaniemen taiteellisesta maisemasta, ja antanut oivallisia kommentteja ja näkökohtia asiaan. Harvoin olen joutunut katumaan Lentävässä juustossa käymistä, itse asiassa pyörein luvuin 0 kertaa.

 

Pikkukaupassa

Kuin olisi ulkomailla käynyt... Astuimme sisään pienenpieneen Orient herkkukauppaan Helsingin Itäkeskuksessa. Sinne mahtuu pari seinällistä eksoottisia idän syötäviä. Omistaja itse, iranilainen Reza, palveli meitä. Toivotimme sob be kheir ja kysyimme che tori? Tunnelma nousi heti. Mukavan ilmapiirin vallitessa ostimme 5 kilon pussin jasmiiniriisiä, cashewpähkinöitä, kuivattuja soijapapuja, viikunoita ja tuoreita taateleita.

Juttelimme kuulumisia suomeksi, mutta sinne tänne persiankielisiä sanoja sirotellen. Kertoilimme siitä kun olimme kyläilemässä yhteisillä iranilaisille tuttavillamme pari lauantaita sitten ja siellä tutustuimme kuivattuihin soijapapuihin. Pari ulkomaalaisen näköistä asiakasta astui sisään emmekä voineetkaan jatkaa juttelua, mutta heitin vielä mukaan sanan takhfiff, joka merkitsee alennus Rezan käsitellessä laskukonetta. Hän sanoi että oli juuri laskemassa meille alennusta. (Teepä sama City Marketin kassalla.)

Mikä nautinto tuollainen sosiaalinen osto-myyntitilanne voikaan olla! Yksinäisille ihmisille voisi olla ideaa käydä pikkukaupoissa hiljaisina aikoina. Me kyläilimme runsas viikko sitten perheessä johon tutustuimme viime keväänä käydessämme Malmilla mainitsemani Rezan kakkoskaupassa. Perhe oli muutaman kuukauden töissä siinä liikkeessä ennen kuin se suljettiin. Voinpa kertoa että kävin siellä ahkerasti persiaa oppimassa ja mukaviin iranilaisiin tutustumassa. Ystäviä voi löytää mistä tahansa, vaikka eivät he tietenkään ystäviä ole vielä ekalla tapaamisella.

Miten kaikki elämämme ystävät ovat tulleet elämäämme ja ystäviksemme?

Monday, February 20, 2006

 

Koulukiusaamisesta

Inhottavaan riesaan, koulukiusaamiseen, on keksitty tukioppilastoiminnan lisäksi parempi keino, koulusovittelija. Perjantain 17. helmikuuta Hesari, sivu C7, kertoo Mannerheimin lastensuojeluliiton kokeilusta kuudessa tamperelaiskoulussa. 16 oppilasta on koulutettu sovittelijoiksi. Jäämme odottelemaan miten kokeilu onnistuu ja etenee. Jo oli aikakin että joku keksi jotain!

USA:ssa TV-psykologi Dr Phil ja hänen poikansa ovat uurastaneet saman laajan ongelman poistamiseksi kouluissa. Nostan hattua niin korkealle kuin yletyn!

Sanon taas kerran että ihmissuhdeasioita pitäisi opettaa jo kouluissa. Todettakoon tähän päälle että kyllä kouluissa jo opetetaankin elämäntaitoa, kansainvälisyyttä ynnä muuta. Kärsivällisyyteni ei vaan joskus riitä kun totean miten ihan suotta ihmiset kituvat työpaikoilla henkilösuhteiden tulehduttua eivätkä osaa kommunikoimalla selvittää tilanteita, joihin ei alunperinkään ajaduttaisi jos osattaisiin kommunikoida.

Miten isät ja äidit osaavat auttaa koulukiusattua lastaan jos ovat itse olleet koulukiusattuja tai jos ovat työpaikkakiusattuja? Siinäpä ajatus ajateltavaksi.

Sunday, February 19, 2006

 

Sunday is a Fun day

I post in English on Sundays. Postaan sunnuntaisin englanniksi.

 

Contemporary Art

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

I talked about contemporary art in yesterday’s post. When you listen to people talk, there’s always the question: “Is this art?” And there’s always the view that it’s but rubbish.

I haven’t seen ARS 06 yet, but I do remember ARS 95 vividly, because it was at that exhibiton that it dawned on me how fascinating contemporary art actually could be. Quite a few of the artists used their work as a political statement. It was then and there I saw how art was able to stir up conversation on current affairs. Was that why it was called contemporary? Through the conversation and through other people’s eyes, one was able to see more sides to it than one could alone. Albeit that it spoiled a few works of art for me. I thought I saw something magnificent in a particular piece of work, but after learning what it was called, or what the idea behind it was, it was gone. It worked the other way, too. I only appreciated someone’s art when they told me what it was all about. An example of the latter was some chunks of stone on the floor. When I read in the catalogue that the artist was interested in history and liked to depict ancient ruins, I could immediately see Forum Romanum, and that the material was marble.

There were nearly 100 pieces there, of which I found some 10 or 20 absolutely revolting, and I liked or loved only a dozen , just to give you an idea of the degree of my devotion. Contemporary art still doesn’t speak to me. Or if if does, I don’t listen. Not often.

Connesseurs see more than laypeople, I suppose, but on the other hand, perhaps a child sees more than experts. In any case, there’s more to art than meets the eye. And beauty is definitely in the eye of the beholder.

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Saturday, February 18, 2006

 

Miten taide välittyy yleisölle

Jatkan eilen avaamaani keskustelua nykytaiteesta. Taidetta voi ajatella viestintänä taiteilijan ja yleisön välillä. Jokainen meistä katsoo taideteosta eri tavalla. Jokaiselle tulee jokin ajatus, tunnereaktio, mielleyhtymä. Ei ole kovinkaan todennäköistä että katsoja siinä näkisi sitä mitä taiteilija tahtoo sanoa. Jos taiteilija nyt ylipäätään mitään teoksella haluaa sanoa. Ei luominen aina lähde siitä että otetaan selkeä tavoite ja sitten vaan sorvataan veistos ja voilà! "Joo, juuri tähän pyrinkin kun aloitin."

Taidenäyttelyssä kävijän kannalta voi tapahtua näin: Kävijä katsoo teosta, näkee siinä esimerkiksi mielikuvitusmaiseman vieraalla planeetalla, kuten minä näin ARS 95:ssä. Luin selostuksen. Taiteilijapariskunta oli kussut lumeen ja muoteilla ottanut "taiteen" esiin kohokuvioiseksi teokseksi. Ojentakaa näppylähanskat, pliis. Ja lapio. Minun taide-elämykseni haihtui siinä paikassa. Teos oli edelleenkin kaunis, mutta joku "tieto lisää tuskaa" ilmiö pilasi sen minulta. Joku toinen saattoi edelleenkin nauttia luomuksesta. Kuten irlantilainen sananlasku sanoo: Kauneus on katsojan silmässä. Iltakajo kirjoitteli ärhäkkään tyyliinsä postauksen nykytaiteesta joulukuussa. Hyvä esimerkki siitä miten tieto ei suinkaan lisää tuskaa, vaan tieto lisää tietoa ja poistaa turhat harhakuvitelmat ja sinisilmäisyyden.

Vielä toisinpäitinen esimerkki ARS 95:sta. Katsoin yhtä teosta enkä nähnyt siinä kuin outoja möhkäleitä. Kun sain tiedon että taiteilijaa kiinnosti Rooman historia ja muinaiset rauniot, teos avautui minulle aivan uudella tavalla. Siinä oli marmoria ja jäänteitä Rooman vallan suuruudesta. Kuvittelin Cesaria ja Brutusta käyskentelemässä pylväiköissä. Muistelin ensimmäistä lukemaani Shakespearen näytelmää Julius Caesar ja englannin opintojeni alkua yliopistossa.

Taiteesta keskusteleminen on avain monipuoliseen näkemykseen. Kukin muodostaa oman näkemyksenä. Ajatustenvapaus on todellista. Sananvapaus ei läheskään aina ole todellista vapautta, kuten olemme huomanneet. Makuasioista ei voi kiistellä, sanotaan, mutta väitän että näkemyksien ja mielipiteiden vaihto ja oikeanlainen väittely ovat antoisia.

Kritiikki voi kertoa kriitikosta itsestään huomattavasti enemmän kuin hänen kritisoimastaan taideteoksesta.

Friday, February 17, 2006

 

Maapähkinä

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Leonoora matkaa tänään junalla kotoaan Helsinkiin. Todella huomaavaista ilmoittaa olevansa poissa blogista. Vakiolukijat eivät joudu ihmettelemään ja lähettämään etsintäpartiota.

Luonoora lupailee raporttia palattuaan. Toivoisin saavani lukea Kiasmasta, jonka läpi hän arvelee ehtivänsä juosta. En ole huomannut että bloggarit olisivat kirjoittaneet Kiasmasta ja tästä meneillään olevasta ARS 06 näyttelystä.

Kävin ARS 95 näyttelyssä vuosia sitten. Siihen asti olin pitänyt nykytaidetta roskana. Kun tajusin taiteilijat ja heidän teoksensa kannanottoina ja keskustelun herättäjinä, innostuin suuresti nykytaiteesta. Ostin kirjan jossa teoksia ja kunkin taiteilijan sanomaa selitettiin. Teokset näyttivät sen jälkeen aivan erilaisilta. ARS 95:ssa käyneet muistavat Portia Munsonin tilateoksen eli installaation jossa pöydällä oli satoja pinkkejä esineitä ja inhan pesukoneteoksen jossa taiteilijan eritteet pyörivät. Kuvotuksen ja ällön taidemateriaalin ohella näyttelyssä oli upeita aarteita. Mediakohu vain tuntui kuohuvan noiden ärsyttävien ja pahennusta herättävien esitysten ympärillä.

Muistan näyttelystä marmoritöitä joista itselleni tuli mieleen leipominen ja Forum Romanum. Myös muistan jättiläismäisen läpinäkyvän maapähkinän. Jälkimmäisestä tuli mieleen lapsuuden ajan siirtomaatavarakauppa Vikkula Tampereelta ja pähkinät joita löytyi kaksi pitkulaisen kuoren sisältä. Nykyäänhän ostamme valmiiksi kuoresta otetut pähkinät muovipussissa, mutta kai niitä jostain vielä saa omissa roskaavissa kuorissaan, joita on nautinto tunnustella, painella ja avata poksauttaen. Yhdistän tuon muiston mielessäni Aku Ankkoihin ja Tikuun ja Takuun.

Minun ei olisi pitänyt siellä näyttelyssä lukea ihanan maapähkinän nimikylttiä. Se oli nimittäin "Alaston nainen". Pähkinä, jonka muusikko voisi kitaranakin nähdä, olikin naisvartalo. Petyin, mutta päätin suggeroida tuon muiston mielessäni maapähkinäksi ja nauttia nykytaiteesta. Suggerointi on avain parempaan elämään. Blogeista Katkeilevaa ajatusvirtaa ja Kiltin tytön blogi voi lukea lisää aiheesta suggerointi.

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Thursday, February 16, 2006

 

Tony ja näkymätön mies

Tony intoutui kirjoittamaan kelloistaan, Näkymättömän miehen kellosta, Ritari Ässän... äh, mutta menkää itse lukemaan. Se kannattaa. Sitä edeltävässä kirjoituksessa voi tehdä auratestin jos haluaa, mutta varoitan - kysymyksiä on niin monta että olisin luovuttanut ellen jo olisi ehtinyt puoleenväliin, ja ajatellut että ei enää siinä vaiheessa kannattanut lopettaa. Osa kysymyksistä oli huonosti asetettuja. Tuli mieleen vanhat monivalintaiset kielikoekysymykset; Onko tosi vai epätosi väite että ei ole niin että he eivät kuulu suuntauksen vastustajiin? What? Päätä huimaa...

 

Kello ja kalenteri


Look at my watches but don't watch my watches for too long. You'll be wasting your time.

Mitä teet aamulla ihan ensimmäiseksi silmät avattuasi? Eiköhän meistä jokainen katso ensimmäiseksi kelloa.

What time is it? What day is it? What date is it?

Herätyskello, liukuva työaika, yötyöt, aamuvuoro, lukujärjestys, aikataulut...

Kelloja on joka paikassa. Silti ne samat ihmiset myöhästyvät aina kokouksista, oppitunneilta, treffeiltä.

Minulla on rannekello joka lähtöön pukeutumisen ja tyylin mukaan, kuten kuvasta näkyy. Today I'm wearing the one with the black strap and the big face. I don't really need to know the time, because today I work from home. And yet, I keep checking what time it is. Why do I do that?

Monet eivät enää käytä rannekelloa koska kännykkä näyttää ajan. Viisarit eivät viuhdo digitaalisessa näytössä. Kun isompi osoitin on ylhäällä ja pienempi ysissä, kello on yhdeksän. 09.00. Ja helmikuussa 28, paitsi karkausvuosina.

Wednesday, February 15, 2006

 

Huumorintaju

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Taas kerran tehtiin tutkimus siitä mitä piirteitä ihmiset arvostavat vastakkaisessa sukupuolessa valitessaan itselleen elämänkumppania. Huumorintaju kuuluu sekä naisten että miesten toivelistalle kumppanin suhteen, mutta sillä erotuksella että naiset pitävät miehistä jotka saavat heidät nauramaan, miehet puolestaan pitävät naisista, jotka nauravat heidän vitseilleen.

Toisin sanoen, jos haluat onnistuneen parisuhteen, tuota kannattaisi ehkä pohtia.

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

 

Sense of Humour

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Once again, the results of a study showed, that men and women both find a sense of humour to be one of he most appreciated qualities in the oposite sex, when choosing their life partner. And once again, we discover that while women love men who make them laugh, men love women who laugh at their jokes.

In other words, if you want your relationships work, you might want to think about that.

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Tuesday, February 14, 2006

 

Happy Valentine


Ystävänpäivänä on hyvä mietiskellä ystävyyttä. Millainen on hyvä ystävä? Kuka on paras ystäväni? Onko koira ihmisen paras ystävä? Millaiset pääsyvaatimukset ihmisillä on minun ystäväkseni? Pääseekö kuka tahansa? Voiko itse olla itsensä paras ystävä? Asiat ovat hienosti jos on naimisissa parhaan kaverinsa kanssa. Tai jos elämänkumppanini on paras ystäväni. Ketkä ovat todellisia ystäviä? Ketkä vain tuttavia? Voiko olla sellaisen ihmisen ystävä jota ei ole tavannut kuin netissä? Onko ystävyys henkinen vai fyysinen asia? Mitä se sielujen sympatia on? Ooks mun kaveri?

Mikki ja Hessu. Fred and Ginger. Calvin and Hobbes. Laurel and Hardy. Tiku ja Taku, Simon & Garfunkel... Keitä muita?

Monday, February 13, 2006

 

Siilit

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Pidätkö siileistä? Jos pidät mene käymään blogissa nimeltä Siilimys

Siili on englanniksi a hedgehog.
A hedge = pensasaita
A hog = miespuolinen sika eli karju

siilitukka = a crewcut

Italiaksi siili on il riccio; ääntäminen /ritsho/ = kihara

Ranskaksi le hérisson

Espanjaksi el erizo

Saksaksi der Igel

Ruotsiksi en igelkott
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

 

Blogien nimet

Mina von Münchausen - tyylikäs ja iskevä nimi blogille - puhuu blogien nimistä ja ottaa esille saman mitä minäkin olen miettinyt: Mistä jännät bloginimet ovat peräisin?Onko niillä joku kiva syntyhistoria? Kerron omani, ja haastan muita tekemään saman.

Kun halusin perustaa kieltenopen blogin ja siinä tarkoituksessa katsastin muita, lähes eka vastaantuleva oli Bloggerissa italialainen Pillola Rossa. Joku italialainen oli aloittanut, mutta kun ei saanut kommentteja heti muutamien ekojen postausten jälkeen, päättikin kirjoittaa kirjan ja häipyi takavasemmalle. (Niinkuin hänellä olisi siihen enemmän kärsivällisyyttä!)

Siitä italian kielestä minulla syttyi idealamppu ja nimi Maestra, joka merkitsee yksinkertaisesti "opettaja" italiaksi. Lähinnä peruskoulun opettaja, mutta ei se minua haittaa. Olen joskus opettanut sijaisena peruskoulussakin, ja lukiossa. Nykyään olen ainoastaan aikuiskouluttaja, mutta millainen bloginimi olisi Aikuiskouluttaja Rita? hän kysyy - ja vastaa: tylsä

Blogin ulkoasuksi valitsin saman kuin Pillola Rossa. Se miellytti minua.

Seuraaviin kuulisin mielelläni bloginpitäjien omia selityksiä: Iltakajo, Minh, Lentävä juusto, SusuPetal, Viidakonsanontoja, Diletantin päivällinen, Sun äitis, Pagistaan... ja itse asiassa olisi kiehtovaa lukea siitä miten ihan kenen tahansa blogi syntyi ja nimi näki päivänvalon!

Sunday, February 12, 2006

 

Iranian food






Khub bud! It was good! Kheili merci. Many thanks.

 

Visiting Iranian friends



We visited our Iranian friends. What a great shambe (Saturday) it was! The mother of the family had made Iranian nun (bread) for us to taste, and together with the youngest dokhtar (daughter) she had cooked a delicious meal. Berenj (rice) with a bit of saffron, broccoli, kebab, salad and dried zereshk, which tasted like red currants.

All through the afternoon we kept on laughing, talking, eating dried soy beans, dried sunflower seeds, drinking chai (tea), ghahve (coffee), biscuitha (biscuits), playing a tombak (drum) and watching a family wedding video - it was incredible waching the ceremonies from last summer in Iran, and seeing several people we know, over there, in that faraway country.

Our Iranian friends wouldn’t be our friends had I not walked into the small Oriental shop in Helsinki were they worked last March and asked one of the daughters where they came from. She said Iran, I said Farsi baladi? (You speak Persian?) and that was the beginning of a beautiful friendship. I already knew some words and phrases in Persian. and now that the opportunity presented itself, I bought a ketab-e Farsi (a book) with two cd’s, a grammar book and a phrase book. It is really great studying a zabun (language) when you can use it with somebody.

What a wonderful feeling to spend time with friends, without a care in the world, speaking Finnish and Farsi, making the funniest mistakes, and laughing our heads off. In the evening We drove home through snow covered landscapes with a full moon in the sky. I feel I have charged my batteries with lots and lots of positive energy.
ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Iranilaisten ystävieni kanssa ilakoidessani tulin taas ajatelleeksi suomalaisten pitkää raskasta kasvatusperintöä; Itku pitkästä ilosta, ei, älä, ei siitä mitään tule... Ulkomaalaisten ystävieni kanssa en ole sellaiseen koskaan törmännyt. Kirjoittelin Kops blogiin juttua optimismista ja pessimismistä, ja on sain jo pari hyvää kommentaattoriakin keskustelemaan asiasta. Lisää mahtuu. Optimismi

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Saturday, February 11, 2006

 

Älkää sitten dokatko liikaa

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Olen vuosikaudet kulkenut yrityksissä kouluttamassa väkeä. Vahtimestari tai aulaemäntä on se henkilö jonka kanssa tavallisesti vaihdan muutaman sanan saapuessani ja lähtiessäni. Kerran viikossa käydessä tulee kontaktien kanssa tutuksi ja small talk muuttuu big talkiksi. Olin yhdessä suuressa firmassa käynyt jonkin aikaa ja aina tyylikäs vahtimestari oli minua tervehtinyt ja hyvästellyt aina kohteliaasti ja asiallisesti. Asiallisen ja arvokkaan näköisenä itsekin työasioissa liikuin.

Suhteemme nousi uudelle tasolle kun hän yllättäen eräänä perjantai-iltapäivänä heitti minulle sanat: Älä sitten dokaa liikaa viikonloppuna! Nauroimme ja siitä eteenpäin tuo oli vakiotoivotuksemme.

Rakkaat vakiolukijani, ottakaa tämä siinä hengessä jossa se on teille tarkoitettu, eli haluan tulla teitä lähemmäksi tuttavallisella toivotuksella, en niinkään korostaa sen asiasisältöä:

Älkää sitten dokatko liikaa viikonloppuna!

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Friday, February 10, 2006

 

Cactus


Latina on kuollut kieli, sanotaan. Kyllä se vielä englannin lainasanoissa hyvinkin elää. Noita -us päätteisiä kuten cactus on aika monta. Tieteellisessä kielenkäytössä taivutetaankin latinan mallin mukaan. Monikko on cacti. /käktai/

Antaa John Waynen silti vielä sanoa cactuses kun hän ratsastelee Clintin kanssa autiomaassa. Kaktuksen piikki pistäköön minua jos menen karsimaan kielioppivirheitä kuten kaksoisnegaatiot: I don't know nothing. Hehän ovat John ja Clint!

Thursday, February 09, 2006

 

Parempi maailma

Löysin jotain itseeni vetoavaa blogista Heja Sverige

Se on muutenkin mukava blogi, jossa käydessäni voin silmäillä Dagens Nyheter sivulinkistä, mutta nyt siellä oli sydämeeni vetoavaa asiaa siitä mitä yksi ihminen voi tehdä maailman hyväksi. Heja Sverigen postaus kertoo tarkemmin.

Tässä linkki siellä mainitun iranilaisen maailmanparantajan blogiin: Iran

Olen menossa lauantaina kyläilemään iranilaisen ystäväperheen luokse. Kirjoitus nuoresta iranilaisesta bloggaajasta Kanadassa kosketti minua monella tavalla. Jos nyt ketä sattuu kiinnostamaan niin ystäväni eivät ole muslimeja, vaan bahai-uskonnon piirissä.

 

Murskaava kritiikki

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Luin joitakin viikkoja sitten Vartti-lehdestä kirjoituksen jossa laulajatar Shakira haukuttiin ja halvennettiin maan rakoon. Minulla on hänen levyjään ja pidän hänestä. On laulajia joista en pidä, mutta en tunne mitään tarvetta ketään lannistaa ja latistaa maan rakoon. Onko tämä sitä kuuluisaa lehdistön sananvapautta että kriitikko valitsee yhden ihmisen, jonka julkisesti haukkuu maanrakoon. Onko kriitikon pyhä tehtävä pelastaa maailma roskalta?

Ne jotka julkaisevat kirjallisia hengentuotteitaan, odottavat kritiikkikirjoittajien palautetta toivoen ja peläten. Samoin esiintyvät taiteilijat, kuvataiteilijat ja niin edelleen. Kritiikki voi musertaa ja lyödä maahan.

Voisiko joku valistaa minua? Millaiset säännöt, jos mitkään, pätevät kun arvostellaan jonkun kirja, taideteos tai musiikillinen teos? Onko siinä sijaa toisen ihmisen työn kunnioitukselle? Onko olemassa mitään sääntöjä tai ohjenuoria toisten töiden ruotimiseen? Millä saamme kritiikin terveemmälle pohjalle?
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Wednesday, February 08, 2006

 

Sananvapaudesta

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Sananvapaus on kovasti mietityttänyt ja puhututtanut ihmisiä. Siellä täällä esitetään varmoja mielipiteitä asiasta, joka on niinkin moniulotteinen ja monitahoinen.

Kävelin 8-vuotiaan lapsikaverini kanssa koulun pihan ohi. Muutaman koulupojan ja -tytön ryhmässä yksi tyttö selosti kuuluvalla äänellä jotain niin törkeää juttua että en olisi sellaista edes naisporukassa, saati sitten sekalaisessa seurueessa ottanut puheeksi. Toivoin hartaasti että pikku kaverini ei kuunnellut. Vielä hartaammin toivoin että hän ei pyytäisi minua selittämään anatomioita ja fysiologioita tarkemmin. Ei vaikuttanut kuulleen.

Ei sananvapaus sitä ole että mitä tahansa saa kailottaa missä tahansa kenen tahansa seurassa. Kun viestinnässä on lähettäjä ja vastaanottaja, tarvitaan jonkinlainen keskinäinen kunnioitus ja toisen ihmisen huomioon ottaminen. Vapaus tuo mukanaan myös vastuun.

Ajatteleeko kukaan lehdistön sananvapaudesta paasatessaan että lapsetkin lukevat lehtiä ja otsikoita?
ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

 

Ryhmät ja roolit

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Lukaisin aamunavaukseksi Tiina Kaarelan blogista lastun otsikolla Millainen ryhmätyöntekijä olet?

Tuli paljon miettimistä ryhmistä ja ohjaajista. Olen ollut ties minkämoisissa ryhmissä ja tiimeissä. Kieltenopettajana tietenkin ryhmien ohjaajana, mutta koulutuksessa ja opiskelussa myös ryhmien jäsenenä.

Johtotähtenä tulisi pitää ryhmän tavoitetta ja miten siihen parhaiten päästään, oli sitten kyseessä työprojekti, opintosuoritus, kriisiterapia. Juttua edistää hyvä johtaja, opettaja tai ohjaaja. Se millainen tunnelma saadaan aikaiseksi on hyvin ratkaisevaa. Osallistujien yhteistyöhalukkuus on selvästi edistävä tekijä.

Hidastaviksi tekijöiksi listaisin epävarman tai liian hallitsevan vetäjän, sen että on yksikin torjuva osallistuja, joka ottaa asiakseen vastustaa kaikkea. aneemiset osallistujat jotka eivät halua alunperinkään osallistua, sen että jotkut eksyvät varsinaisesta tavoitteesta ja keskittävät energiansa esimerkiksi häiritseviksi kokemiensa ryhmänjäsenten luonteeseen.

Opiskeluajalta muistan sen kun opiskelijat jaettiin ryhmiin ja annettiin tehtävä mutta ryhmällä ei ollut vetäjää. Noissa tilanteissa lähdettiin annetun tehtävän pohjalta suunnittelemaan mitä tehdään ja miten toimitaan. Joku taisi aina nousta ryhmän vetäjäksi. Ryhmätyöt piti lopuksi esittää kaikkien edessä ja siihenkin joku yksilö nousi tai nostettiin. Osa ei olisi mistään hinnasta suostunut yleisön eteen.

Täytyy mennä. Yksityisoppilas saapuu kohta. Meistä on muodostunut toimiva tiimi. Hyvä fiilis, nauramme paljon, vuorovaikutus toimii, autamme toisiamme ja kuljemme samaa päämäärää kohti. eli hänen kielitaitoansa. Homma etenee vauhdilla koska mukaudun hänen kykyihinsä ja toimin hänen lähtökohdistaan. Hän on motivoitunut koska tarvitsee englantia työssään. Minä olen motivoitunut koska opettaminen on elämäntehtäväni ja tunnen että minua tarvitaan.

Tuesday, February 07, 2006

 

Saluti da Roma



Jura Jukola osti Roomasta hienon firenzeläisen salkun jonka kuvan pisti blogiinsa. Minulle tuli siitä mieleen oma suomalaiselta kirpparilta ostamani salkku, jonka sen minulle myynyt tyttö kertoi ostaneensa Roomasta.

Ecco eli voilà eli kas tässä!

 

Kuuntelemisen vaikeudesta

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Lukiossa koin vaikeaksi kuunnella paria opettajaa, vaikka he puhuivat hyvin. Hissan ope keinui kannoillaan hyppyyttäen samalla karttakeppiä poikittain kämmenillään, ja psykan ope käveli luokan edessä edestakaisin, edestakaisin. Huomio kiintyi pakostakin liikkeeseen eikä käsiteltävään asiaan. Jumppamaikalla oli tapana hymyillä meitä haukkuessaan, enkä oikein voinut keskittyä hänen sanoihinsa kun vaivasin päätäni sillä hymyllä.

Tosenlainen vaikeus on jos ei saa toisen ihmisen puheesta helposti selvää. Silloin kuunteleminen ei tietenkään luonnistu. Epäselvä puhetapa, huono ulosanti, se että henkilö puhuu vierasta kieltä jota ei hallitse, tai puhuu minulle outoa murretta - se rasittaa, ja vaikeuttaa kommunikointia.

Toisinaan asia hukkuu kun kuulija joutuu altistumaan jollekin sanalle jota puhuja viljelee tarpeettomasti kaiken aikaa. Minusta on typerää joutua kuulemaan ‘ttumä alkuisia puhunnoksia, joten on iso onni että niitä ei esiinny kuin satunnaisilla bussimatkoilla sivusta kuultuina. Joskus kun yrittää kuunnella henkilöhaastattelua TV:stä , mielenkiintoinenkin asia voi hukkua kun haastateltava käyttää tuon tuostakin jotain muotisanaa tai muuta sanaa joka on häneen tarttunut tai johon hän on tarttunut. Ilmausta “niin sanotusti” voi käyttää kerran tai pari, mutta jos sitä niin sanotusti lykätään joka väliin, kuulijaa alkaa niin sanotusti nyppiä. Olisin mielelläni katsellut ja kuunnellut erästä mainiota englanninkielistä TV-kokkia, mutta heppu käytteli sanaa “literally” ( = kirjaimellisesti) niin pakonomaisesti että se oli jo tragikoomista. “Peitän vihannekset kirjaimellisesti foliolla ja laitan ne kirjaimellisesti uuniin puoleksi tunniksi...” En voinut kuin kirjaimellisesti vaihtaa kanavaa.

Niin ja mistään lapsista kertovasta anekdootista en voi asettua nauttimaan, koska heti kun juttu alkaa, odotan ja pelkään kuulevani sen iänikuisen huipennuksen: ... lapsi tokaisi.

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Monday, February 06, 2006

 

Sillanrakennus vai räjäytys?

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Tanskan kuvaskandaalista on kirjoitettu blogeissa ja osallistuttu mielipiteiden vaihtoon kommenteissa. Osa kommenteista on kuin ravintolakeskustelu humalaisen kanssa. Humalainen möykkää ja öyhöttää, eikä kuuntele lainkaan mitä muut sanovat. Ei kommenttejen tietysti tarvitse ollakaan keskustelua. Ne saavat olla oma kannanotto asiaan tai minun puolestani vaikka asian vierestäkin.

Se mikä aina iskee tajuntaan on miten oletetaan ja väitetään kirjoittajan sanoneen sitä ja tätä, vaikka siinä ei sitä ja tätä ollutkaan. Jos lähtee jonkun kanssa väittelemään, kannattaisi kyllä ensin kuunnella/lukea mitä tämä sanoi. Se on ihmiselle yllättävän vaikea taito. Jos on kyseessä jokin räjähdysaltis aihe, kuten uskonto tai politiikka, monet ovat jo valmiiksi herne sieraimessa. Mikä on vahinko, koska ihmiskunnan tulevaisuus on noissa isoissa asioissa. Jos kaikki malttaisivat mielensä ja lähtisivät rakentamaan siltoja eikä räjäyttämään niitä, päästäisiin eteenpäin eikä poljettaisi paikalla tai taannuttaisi.

Avain keskusteluun on dialogi johon kuuluu aktiivinen kuuntelu eikä pelkkä replikointi ja luennointi.
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

 

Oletuksia

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Menetin yhden tilaajan eilisen kirjoitukseni jälkeen. Johtuiko se jostain mitä kirjoitin? Tai johtuiko se jostain mitä minun oletettiin kirjoittavan? Mainitsin sanan ateisti. Onko se jollekulle tabu? Sanoissa on arvaamattoman paljon voimaa. Vai olettiko joku että olen ateisti? Tai olettiko joku että olen uskovainen ja kammoksui sitä? Luuliko joku että pilkkaan uskovaisia kun kerroin että TV:n paneelikeskustelussa yksi ateisti ilmoitti faktatietona että sellaista henkilöä kuin Jeesus ei ole koskaan ollut olemassa? Kristittyjen edustaja julisti faktana että kukaan ei voi pelastua ellei ole kuullut Jeesuksesta.

Lastun otsikko on Usko. Minusta usko merkitsee uskomista silloinkin kun mitään tieteellisiä todisteita tai faktoja ei ole. En maininnut omasta uskostani tai uskomattomuudestani mitään.

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

 

Kiina

Eilen netissä seikkaillessa löytyi yhden tuttavani kirjoittama matkapäiväkirja.
Täältä löytyy Timo Poropudas ja hänen raportointiaan.

Kiina

Sunday, February 05, 2006

 

Faith

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Mr Mystic wrote a piece on his being an Atheist.

Read the posting from Tuesday, January 31, 2006

I was listening to an Atheist being interviewed on TV. She said very firmly that Jesus never existed. Jesus was not a historical character.

Er... I had always believed he was a real person and it was a historical fact. But we don't KNOW one way or the other, do we? I mean how do I even know that Napoleon existed? I never met him.

That’s what Faith is all about. If you believe, you believe without scientific evidence. Also if you don’t believe, again, you cannot rely on scientific evidence, because there isn’t any. It’s a matter of faith. Amen.

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

 

Viestintä

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Antti koki miten viestinnän ensimmäinen laki elää keskuudessamme: Viestintä ei yleensä onnistu, paitsi sattumalta.

Muistan samantapaisen tapauksen kuin Antin tarjoama esimerkki. Kerroin ex-kampaajalleni opettavani laboratorioenglantia. Tarkoitin kemian englantia jota laboratoriohenkilöstö tarvitsee. Hän sanoi: Ai meilläkin oli koulussa kielilabra.

Ihan ymmärrettävä erehdys, ja selvisi siinä jutustellessa. Väärinymmärrysten skaala on laaja, hauskasta hupsahduksesta vähemmän hauskaan ja siitä poliittisiin selkkauksiin. Ei herra tuomari, minä sanoin “Onko muuta kuin pizzaa?” enkä “Mutakuonojen pizzaa”.
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

 

Do I exist?

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
All my postings from yesterday are gone... You people wouldn't even know I was here if you didn't drop in to see me while it was all there... I mean here... I don't know if I'm coming or going! Where are the things I wrote yesterday?

Eiliset postaukset ovat poissa. Ehkä tämäkin häviää kohta avaruuteen. Jos tämä olisi tapahtunut aloittaessani kukaan ei edes tietäisi että kävin täällä.

Enough chit chat. Let's see if this sticks.
oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Kirjoitin eilen Iltakajon ja Antin postauksiin viitaten, pakkoruotsista, pakkosuomesta ja viestinnän vaikeuksista.

Friday, February 03, 2006

 

Pakkoruotsista

Täsmennystä edelliseen kirjoitukseen. En missään vaiheessa puolustanut pakkoruotsia, vaan ruotsinkielisten ihmisten oikeutta pitää äidinkielensä ja käydä koulua omalla äidinkielellään. Suomenkielisissä kouluissa pakkoenglanti on järkevämpi kuin pakkoruotsi. Tuosta keskustelustani jonka kävin 5 vuotta sitten on tilanne ehtinyt Suomessa muuttua aika tavalla, ja nykyään puolustaisin pakkoruotsia vielä vähemmän kuin silloin. Meillä on enemmän maahanmuuttajia ja kielivähemmistöjen kirjoa. Maahanmuuttajien pitää oppia suomen kieltä. Kaikkien kannattaa ehdottomasti oppia englannin kieltä. Sitä tarvitaan jatko-opinnoissa ja työelämässä.

Olen opettanut ruotsia oikeisiin tarpeisiin enkä siltä varalta että joskus sattuisi tarvitsemaan, mitä pakkoruotsi taitaa käytännössä olla. Ei ihme että motivaatio on alhainen. Plus se että suomalaiset on aivopesty kokemaan ruotsin opiskelu vastentahtoiseksi. Ajatelkaa vähän. Miten muka voi olla niin että ihan järkevät ihmiset sanovat "en pidä ruotsin kielestä" "ruotsi on ihan mälsää". Eihän kukaan tuollaista sano muistakaan kielistä. Vai sanooko? Ruotsia mollataan yleisesti. Nyt kun jatketaan ruotsin morkkaamista niin monta sukupolvea oppii aivopesuna uskomaan että ruotsin kielessä on jotain vikaa.

Minä en menisi opettamaan ruotsia minnekään missä se on pakollista. Viimeksi pidin ruotsin kurssin eräällä työpaikalla ihmisille jotka olivat yhteydessä Suomen ruotsinkielisiin alueisiin, missä ei osattu suomea. Kurssilaiset olivat erittäin motivoituneita koska saivat siirtää kielitaitonsa suoraan käytäntöön. Olen opettanut ruotsia sairaalan työntekijöille jotka tarvitsivat kielitaitoa ruotsinkielisten potilaitten kanssa. Sairaalle vanhukselle on tärkeää saada hoitoa omalla kielellään. Sairaana ja heikkona on vielä olennaisempaa kuin terveenä saada puhua omaa kieltään.

Olen iloinen siitä että omassa työssäni saan täsmäopettaa tarpeen mukaan. Rakastan kieliä ja kielten opettamista. Miten kauheaa olisi opettaa pakkoruotsia jossain Suomen koulussa? Vaikka ei silti, jos se olisi työni, tekisin parhaani että oppilaat pitäisivät siitä. Saisivat kaupan päälle minun ääntämisenikin, joka ei ole Suomen ruotsia. Det är ett som är säkert!

Thursday, February 02, 2006

 

Isänmaallisuus

Joku vuosi sitten olin yhden tuttavani 75-vuotispäivillä. Joukosta poikkeavana kun edustin "nuorisoa" 60 - 80 vuotiaitten seurassa, mutta huomasin saavani arvonantoa opettajan ammattini ja lukeneisuuteni johdosta. Jouduin eli pääsin yhden charmantin sotaveteraanin kanssa keskustelemaan muiden seuratessa tilannetta kuin yleisönä. 80-vuotias herrasmies ja minä paistattelimme tai hikoilimme julkisuuden valokeilassa isäntäväkemme olohuoneessa.

Sotaveteraanimme puhui isänmaasta ja historiasta ja sivistyksestä. Hän oli erittäin sujuvasanainen ja kiinnostunut keskustelija. Nautin koko ajan keskustelusta, mutta tunsin lievää epävarmuutta siitä joutuisinko tenttiin. Vaadittaisiinko minulta ehkä isänmaallisuutta, paheksuttaisiinko jos sanoisin olevani pasifisti, oudoksuttaisiinko ellen tuntisi maamme historiaa, pudottaisiinko tuolilta jos kertoisin että tunnen yhteenkuuluvuutta muuallekin kuin Suomeen, enkä itse asiassa koe olevani kovin suomalainen. Sananvapaus ja uskonnonvapaus ynnä muut sellaiset ovat kyllä teoriassa olemassa, mutta käytännössä joutuu tilille eriävistä katsantokannoista, ja sukupolvien välinen kuilukaan ei ole tarua.

No joo, hän alkoi paasata siitä miten suomenruotsalaiset vievät oikeilta suomalaisilta sitä sun tätä... diipa daapa daa... Noissa tilanteissahan meitä testataan. Olemmeko hiljaa vai puhummeko. Katsoin asiakseni puoltaa suomenruotsalaisia ja ruotsin kielen asemaa. Maltillisesti ja asiallisesti. Olen ruotsin opettaja ja minulla on paljon suomenruotsalaisia ystäviä ja työtovereita.

Kaverin kasvot alkoivat punoittaa. Tiesin suututtaneeni hänet. Hän hillitsi itsensä kuitenkin ja ihmeekseni jonkin ajan kuluttua pyyteli anteeksi ja lieventeli puheitaan. Minulle ei jäänyt mitenkään huono tunne tuosta kokemuksesta, vaikka jonkin aikaa kaulus kiristi. Muistelen hyvällä mielin keskusteluamme, ja koko sitä tilannetta kun kävimme keskustelua muun väen edessä. Tuo tapahtui viitisen vuotta sitten ja hän on nyt kuollut.

 

Greyhounds and Alsatians

A dog, en hund, el perro, le chien, il cane, der Hund, koira, säg (persiaksi)

Schäfer, a German shepard, an Alsatian, un cane lupo, susikoira

A friend of mine, Carolyn, went to a restaurant, looked at the menu and couldn't stop laughing when she read "Alsatian pot" on the menu. She thought of a poor dog in the pot. Elsassin pata ruokalistalla muuntui englantilaisen ystäväni mielessä saksanpaimenkoirapadaksi.

Toinen hauska erilainen tapaus oli ystäväni Marjatan lapsenlapsi joka puhui saksenpainonkoirasta. (Tihihii)

Kiitos kommenttiboksiini saamastani infosta koskien vinttikoiria. Luin siitä kiinnostuneena että ruotsin vindhund antaa suomeen sanan vinttikoira. Silloin siinä on jotain järkeä. Tuulen nopeudella viilettävä koira. Toinen juttu joka avasi tajuntaa oli että irlannin susikoira on vinttikoira. (Jos käsitin oikein.) Skannasin heti päässäni yhden näkemäni irlannin susikoiran - Toden totta; se on aivan kuin vinttikoira. Ihme miten lumoavan näköisiä olentoja pitkine kuonoineen ja koko olemuksineen.

Sanat voivat olla hyvin tärkeitä siihen miten näemme ja miellämme maailmaa.

Wednesday, February 01, 2006

 

Un blog italiano

ooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo

Eccovi l'indirizzo di un blog scritto in italiano a Turku.

Ruggi a Turku

Postausta italiaksi verenluovutuksesta, henkkareista, pizzasta
ja pannukakusta. Italialais-suomalaista juttua.

Prego!

 

Oikea asenne

oooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooooo
Arkiterapeutti Kops kopauttelee tänään kepillään niitä jotka keskittyvät elämässä selittämään mikä ei onnistu sen sijaan että kiinnittäisivät huomionsa siihen mitä pystyvät tekemään.

Minä kopauttelen karttakepillä niitä jotka tulevat kielikursseilleni ja alkavat heti ovelta yrittää hallita elämää, opetusta ja opettajaa, ja sabotoida omaa opiskeluaan. Sen sijaan että opiskelisivat parhaan taitonsa mukaan omista lähtökohdistaan, osa opiskelijoista toimii seuraavanlaisella asenteella:

Kun on kirjoitustehtävä, oppilas selittää miten huono hän on kirjoittamaan. Siirrytään puhetehtävään. Sama selittää että kieli ei taivu. Vuorossa on small talk harjoitus. Oppilas väittää kivenkovaan että suomalaiset eivät kertakaikkiaan osaa ja tarvitse small talkia. (Kiitti vaan h-tisti. Olen kotona laatinut small talk tehtävää kolme tuntia.)

Käydään kotitehtävä läpi. Vastarannan kiisken vuoro vastata. Oikea vastaus on “Yes, quite so.” Hän vastaa: “No voinhan minä yrittää, mutta väärin sen menee kuitenkin. En ole koskaan ollut hyvä kielissä. Sanotaan nyt vaikka että Yes, quite so, mutta se on kuitenkin väärin.”

Sanon että vastaus oli ihan oikein. Hän puuskahtaa siihen: “Sattumalta onnistui. Älä sitten odota että seuraavalla kerralla onnistuu. Ei takuulla onnistu. Meikäläinen ei BLAA BLAA BLAA...

Kyseessä ei ole pakollinen koulutus. Opetan kieliä aikuisille yrityksissä. Kursseille anotaan ja aika tehdään sisään, siis tullaan vapaaehtoisesti. Vuodesta toiseen joukossa on yksilöitä jotka estävät opetusta ja omaa oppimistaan, ja kiinnittävät huomionsa siihen mitä EI voida tehdä. Iskulauseena “Ei siitä kuitenkaan tule mitään.” Eikä siitä sitten tulekaan.

Olen yrittänyt miettiä miksi he tulevat kursseille. Ilmeisesti haluavat oppia, mutta eivät opiskella. Tai haluavat opiskella, mutta uskovat tietävänsä että kaikki tarjolla olevat menetelmät ovat vääriä. Sorry mutta "asiakas on aina oikeassa" ei päde kielikurssilla, joskaan ei myöskään "asiakas on aina väärässä". Oikea asenne pelastaa kaiken. Se on se että jokainen tekee parhaansa omista lähtökohdistaan ja antaa asiantuntijan eli opettajan ohjata.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?