Thursday, January 26, 2006

 

Läksyt



Aikuisopiskelijani mainitsevat silloin tällöin kuulustelleensa lastensa läksyjä tai auttaneensa lukemaan kokeisiin. Kieli-ihmisenä minusta tuntuu hyvältä ajatukselta sen aikuisen kannalta kun hän saa samalla ilmaiseksi kerratuksi ja kohennetuksi omaa ruotsiaan tai englantiaan, ehkä oppii saksaa tai ranskaa. Yksi opiskelijani oli mennyt ranskan kurssille kun tytär aloitti koulussa ranskan opinnot. Hieno idea.

Omasta lapsuudesta en muista että vanhempani olisivat kuulustelleet läksyjäni. Oli sanaton sopimus että kotitehtävät hoidetaan itse. Isä lueskeli kyllä historian oppikirjaani itsekseen koska historia kiinnosti häntä. Kun menin lukioon hän osti minulle isoja sanakirjoja tukeakseen opintojani. Isoja - eli normaalinkokoisia. Tarkoitan vain että siihenastiset enkku ja ruotsi olivat olleet taskusanakirjoja. Lukiossa tuli lisää ranska, saksa ja italia.

Missä määrin tulisi tukea lasten koulunkäyntiä ja millä tavalla? Hoitavatko lapset läksyt ellei heitä "valvota"? Oppivatko he itsenäisiksi jos vanhemmat ottavat asiakseen huolehtia heidän läksyistään? Millainen tilaisuus vanhempien ja lapsien yhteinen läksyhetki on? Onko se typerää kinastelua? Onko se miellyttävää yhdessäoloa josta molemmat hyötyvät ja jota muistellaan vielä tulevina vuosina kulta-aikana?

Comments:
Isäni on itseoppinut kansanmies, joka nautti siitä, kun kerroin mitä oli opiskeltu esim. historiassa; sitten keskusteltiin, kaikesta.

Nyt olen niin onnellinen, kun lapseni kertovat innoissaan jostakin, jota ovat opiskelleet;esim.tänä aamuna poikani näytti Italiassa fasistihallinnon aikaan julkaistuja propaganda-sarjiksia. He opiskelevat toista maailmansotaa, ja nyt on kaiken lisäksi Shoan muistoviikko, joten aihe on ajankohtainen monella tapaa. On kiinnostava keskustella esim. rasismista, ja verrata nykypäivään.
Mutta nyt menen sivuraiteelle.

Lapseni hoitavat itse läksynsä, autan joskus kokeisiin valmistautumisessa tenttaamalla, mutta he itse kantavat vastuun. Jos lapsella on vaikeuksia, silloin vanhemman on otettava enemmän vastuuta, luonnollisesti. (Kuten kun muutimme Italiaan, autoin lapsiani koulutehtävissä, alussa.)
 
Vanhempani eivät koskaan puuttuneet
millään tavalla läksyjeni kanssa painiskellessa. Opettajat kyllä kannustivat. Muistan aina lämmöllä lapsena Hyvinkäällä asuessamme siellä minua opettaneita Ängeslevän opettajapariskuntaa.
Sen jälkeen olen tavannut vain muutaman yhtä kutsumusammatissaan toimivan, viisaan opettajan, vaikka olen seurannut usean koulun arkielämää läheltä.
Poikani kanssa teimme yhdessä kyllä läksyjä, ja kysymyksiinsä vastattiin jos osattiin. Mutta kuitenkin mielestäni osallistuin juuri tärkeinä vuosina vähemmän työni vuoksi.
Mutta kaikenkaikkiaan ainahan äideillä tahtoo olla huono omatunto tekemättä jättämisistään, vaikka voinkin sanoa olevani ikionnellinen ja ylpeä fiksusta pojastani!
 
Ranskassa on hyvinkin yleistä, ellei peräti normaalia että vanhemmat auttavat läksyissä.

Minusta tämä on järkkyä ; suomalaisella mittapuullani jos lapsi ei selviä kotitehtävistään, opettajalla on liian kunnianhimoinen ohjelma tai selitykset hukassa. Olenko liian jyrkkä, pitääkö sittenkin auttaa JOKA PÄIVÄ ?!

Kai tässäkin on joku kultainen keskitie ; vielä ei ole ajankohtaista mutta katsotaan...

Toisaalta, on tietenkin kiinnostavaa seurata miten ja mitä Ranskassa opetetaan lapsille - joten aion kumminkin kurkistella oppikirjoihin kun niitä joskus ilmestyy poikien reppuihin !

Nimim. kieltenopettajan tytär
=)
 
Ajattelen niin, että vanhempien ei pidä väkisin kuulustella eikä tuputtaa itseään siihen tilanteeseen. Mutta kyllä kiinnostus tulee osoittaa, jotta lapsi itse oppii itsenäisesti huolehtimaan tehtävistään. On hyvä olla ikään kuin valmiina apuun, ja läsnä, voi kysellä koulukuulumisia ja olla kiinnostunut koulunkäynnistä. Näin lapsi oppii, että koulu on tärkeä asia ja läksyt pitää tehdä ja että kokeilla ja tenteilläkin on väliä.
 
Post a Comment



<< Home

This page is powered by Blogger. Isn't yours?